Kasvupartneri

Boosting Your Business

Sarja- ja rinnakkaisyrittämisen alkutahteja

Jätä kommentti

Liiketoimintani kuherruskausi on suurelta osin takana ja vuorossa on varsinainen moniajokausi. Kesän jälkeen siirryin oman yritykseni myynti- ja markkinointiaktiviteeteistä osakkuusyrityksieni sähköjänikseksi. Välineenä tässä työssä tämä Kasvupartneri Oy toki toimii ihan alkuperäisen ajatuksen mukaisesti.

Alkuvuoden 2016 aikana ehdin tutustua kaikkiaan noin 30:een erilaiseen yritykseen ja liiketoimintaan. Pääosaan näistä kylläkin hyvin pintapuolisesti, mutta silti riittävällä tasolla ’go/no go’ -päätöksen tekemiseksi. Ja ainahan se ’no go’ ei tietysti ollut minun, tai vain minun päätös. Kihlajaisia kun tavoiteltiin, niin molempien osapuolten tulee olla mukana.

Tuo puolivuotisjakso oli hyvin mielenkiintoinen ja antoi omalta osaltaan täydentävää kuvaa Suomen mikro- ja pienyritysten sekä startup -yritysten kentästä. Mikään ei ole muuttunut – valtakunnassa kaikki hyvin; vai onko?

Olemme kieltämättä edelleenkin hyvin tuotekehityskeskeinen ja tuoteominaisuuskeskeinen valtakunta. Ääriesimerkkeinä olivat tapaukset, joissa omaa ohjelmistotuotetta oli kehitetty jo 6-10 vuotta ilman ainoatakaan maksavaa asiakasta. Eikä tuote siltikään ollut vielä myytävissä, vaan… tehtävä suurelta osin uudelleen alustateknologian vanhennuttua. Justiinsa niin – ja että siihenkö sitten mukaan vai?

Toisaalta erityisesti tuosta startup scenestä löytyy sitten kyllä myös hyvin paljon sitä toista laitaa. Ollaan maailmanvalloittajia ja globaaleja markkinajohtajia jo 2-3 hengen konttuurilla. Tämä asenne on sinänsä hyvä ja arvostettava, mutta jos se esiintyy läpi linjan kaikessa kanssakäymisessä, niin kiitos ei. Siihen kun vielä yhdistetään täydellinen huumorintajuttomuus, niin siitä syntyy varsinainen tahattoman huumorin ja myötähäpeän mikstuura. Ei iske minuun – kihlajaiset peruttu.

Mutta noiden kahden ääritapauksen väliltä löytyy suuri määrä hyviä pieniä yrityksiä, joissa tyypillisesti perustekeminen ja osaaminen on hyvässä kunnossa. Päällimmäinen ongelma noissa usein onkin se, että juuri kukaan ei tuosta tiedä. Me kun emme itsestämme huutele!!!

Tuo edellinen pelikenttä on kuitenkin juuri se, missä voi piillä hyviäkin mahdollisuuksia. Erityisesti silloin kun tuo osaaminen / tuotteet / palvelut ovat oikeasti korkeatasoisia. Jonkun vain täytyisi saattaa sanaa siitä eteenpäin ja yrittää nostaa asiaa myös muiden todettavaksi. Ja tähänhän juuri itsekin haluan sormeni sohaista. Kenttään, jossa myynti, markkinointi ja ehkäpä samalla vähän liiketoiminnan kasvuhakuinen johtaminenkin kaipaa tukea.

Tuossa em. kentässä sitä nyt sitten on aloiteltu arkista työskentelyä. Kolmessa yhtiössä konkreettisemmin myynti- ja markkinointityötä käynnistellen ja muutamassa yhtiössä vastaavasti enemmän taustavaikuttajana hallitusjäsen-/neuvonantajaroolin kautta. Tämän lauseen myötä palataankin siihen moniajotermiin, jonka ensimmäisessä lauseessa mainitsin. Todellakin moniajoa ja yhtäaikaista useamman yhtiön asioiden edistämistä. Voiko tuo oikeasti toimia?

No hitto, miks ei!

Sen verran olen jo tätä ehtinyt käytännössä todeta, että ainakin omaan työskentelutapaani tuo istuu oikein hyvin. En välttämättä ole parhaimmillani silloin, kun pitää keskittyä pitkäkestoisesti yhteen ja vain yhteen asiaan. Sen ovat viimeistäänkin viimeiset 25 yrittäjä- ja myyntimiesvuotta muuttaneet enemmänkin muotoon; kaipaa pientä kiirettä ja useita yhtäaikaisia liiketoiminnan kehittämishaasteita. Ja nythän niitä sitten on – ei kun silvöplee Puranen ja menoks!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s